Olin jo monta päivää suunnitellut tekeväni kakun. Torstai oli täydellinen päivä siihen. Muistin, jotta kaapin kätköissäni oli suklaasiirtokuva arkki, jota päätin käyttää tällä kertaa. Siirtokuva oli minulle täysin uusi juttu, eikä netistäkään löytynyt selvää käyttö-ohjetta kyseiselle hienoudelle. Onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin. Kakusta tulikin jotenkin vaaleanpunaisen prinsessamainen. Täytteenä kokeilin Valion Kuningatar rahkaa (johon lisäsin kermaa myös) ja Valion Kinuski kastiketta, kermaan sekoitettuna. Sivelin myös Lemon Curd tahnaa ensimmäistä kertaa, tanha antoi kivan raikkaan vivahteen. Pursotukset on Floran vispiä.

Kuvassa lähemmin suklaa-arkilla tehdyt perhoset. :)

 

 

Kinuski-Kerma + Kuningatar - mousse